Vierailulla sairaalassa – kaikki varmasti mukana?

Ämpäri yhdessä kädessäni, tyyny kainalossani ja tuuletin nojaten toiseen lantioluuhuni astun sisään sairaalan syöpäosastolle. Toisella olallani roikkuva reppu estää vartijaa näkemästä kasvojani, mutta eipä hän siitä juuri välitä, koska hän on tottunnut siihen,että sukulaiset joutuvat viemään lähes kaikkea sairaalassa oleville omaisilleen, joten minun barokkimainen olemukseni siipineen, ämpäreineen ja tyynyineen ei häntä hetkauta. Hän ei tiedä sitä vielä, mutta yhdessä mukanani tuomassa pussissa on munakasleipä, jonka olen tuonut häntä varten, jotta hän antaisi minun jäädä sairaalaan vierailuajan ulkopuolella.

Saavun saliin ja Mónica on siellä pitelemässä äitinsä kättä. Äidin kasvot vaikuttavat yhä kärsineemmiltä, hänellä on ruokatorven syöpä ja oikeastaan mitään ei ole enää tehtävissä, vaikka rouva ei itse sitä tiedäkään. En koskaan ole ymmärtänyt, miksi lääkärit eivät halua ikinä kertoa suoraan, kuinka vähän aikaa jollakin ihmisellä on jäljellä. Kunnioitan perheen päätöstä, mutta en liity yhteiseen valheeseen sanomalla, etä kaikki olisi hyvin.

Salissa on hämärä valo ja ilma tuoksuu tuskalle. Alan purkaa tuomiani tavaroita. Otan esiin puhdistusaineen ja hajusteen, joilla aion pestä kylpyhuoneen, jonka ”aromi” peittää kaiken alleen. Ämpärin avulla voimme pestä rouvan ja huuhtoa pöntön, koska sen venttiili ei toimi. Suurta siivousrumbaa varten toin mukanani keltaiset hanskat peläten kaikkia sairaalan pöpöjä.Mónica kärttää minua jatkamaan repun penkomista ja otan sieltä ruokatarvikkeet ja potilaalle tarkoitetun erityisen soseen. Tyyny tuli tosi tarpeeseen ja puhtaat lakanat peittävät alleen patjan eritetahrat.

Parhaiten otetttin vastaan tuuletin, jonka kiinnitin seinästä roikkuviin rikkinäisiin johtoihin.Jatkan tavaroiden purkamista ja löydän sairaalatarvikepussin. Olen saanut hankittua tipan laittamiselle sopivia neuloja, koska se neula, joka hänellä on kädessään on hyvin paksu ja tekee hänelle kipeää. Ostin myös vähän sideharsoa ja pumpulia mustastapörssistä. Vaikeinta oli saada hankittua kirurgin ompelulankaa huomista leikkausta varten: se vei minulta useita päiviä ja maksoi monia vaihtoja.Toin hänelle myös paketin kertakäyttöisiä ruiskuja, koska olin kuullut hänen kiljuneen kauhusta , kun hän näki sairaanhoitajan lasisien ruiskun.

Huvitukseksi toin hänelle radion ja lähellä olevalle potilaalle on tuotu televisio. Näin ystäväni ja hänen äitinsä voivat katsoa saippuasarjaa sillä aikaa, kun etsin käsiini lääkärin, jolle annan potilaan miehen hänelle lähettämän lahjan. Nukkumaanmenoaikana yksinäinen torakka juoksee viereisen seinän poikki ja muistan tuoneeni hyönteismyrkkyäkin. Repussani on vielä jäljellä joitain lääkkeitä ja lahja laboratorion tytölle. Rahat minulla on taskussani, koska ambulanssit ovat vain kriittisiä tapauksia varten ja kun hänet karkotetaan kotiinsa meidän tulee tilata Panataksi.

Meidän vuoteemme vieressä on vanhan naisen sänky, jossa hän syö sairaalan henkilökunnan hänelle antamaa vetistä keittoa. Hänen sänkynsä vierellä ei ole perheen tuomia kasseja ja hänellä ei tyynyä, johon levätä päätäänsä. Laitan tuulettimen sellaiseen asentoon, että myös hän saa osansa sen suomasta virkistyksestä ja kerron hänelle taas yhden hurrikaanin saapumisesta saarellemme. Hänen huomaamattaan koputan oven puista karmia, en tiedä, teenkö sen sairauden vai sairaalan olosuhteiden pelosta. Ohitse kulkee nainen,joka mainostaa myyvänsä kinkkuleipiä omaisille ja minä linnoittudun kylpyhuoneeseen, joka tuoksuu jasmiinille siivoukseni jäljiltä.