Tiimalasi

Joka päivä törmään ihmisiin, jota ovat pettyneet ja vetäneet pois tukensa Kuuban prosessilta. On niitä, jotka palauttavat kommunistisen puolueen jäsenkorttinsa, muuttavat naimisissa olevien tyttäriensä luo Italiaan tai keskittyvät  ihanaan lastenlasten hoitoon ja jonottomaan leipää. He alkavat ilmiantamisen sijasta juonitella, vahtimisen sijasta korruptoitua ja vaihtavat jopa radion lempiohjelmansa Radio Rebeldestä Radio Martíin. Kaikki tämä kääntyminen- joka on hitaampaa yksissä ja päätä huimaavaa toisissa – ja jonka huomaan tapahtuvan ympärilläni, on kuin saaren auringon vaikutuksesta tuhannet olisivat alkaneet luoda nahkaansa uudelleen. Kuitenkin tämä metamorfoosi on vain yksisuuntaista.

En ole ikinä tavannut ketään – ja minähän tunnen paljon ihmisiä – joka olisi muuttunut epäilevästä uskolliseksi tai joka olisi alkanut uskoa puheisiin kritisoituaan niitä vuosien ajan. Matemattinen kylmä totuus on edessämme: tyytymättömien osuus kasvaa, mutta aploodeeravien joukko ei saa uusia kannattajia. Aivan kuin tiimalasissa, joka päivä sadat pienet pettyneet jyväset tipahtavat aivan vastakkaiseen paikkan, jossa ne ennen olivat. Ne tippuvat sen kasan päälle, jonka me skeptikot, syrjäytetyt ja välinpitämättömien iso kuoro muodostamme. Luottamauksen puolle ei enää ole paluuta, koska mikään käsi ei voi tiimalasia kääntää, muuttaa päällipuoleksi tämän hetken alapuolta. Kertomisen ja yhteenlaskemisen ajat menivät jo. Nyt helmitauluilla lasketaan vain vähennyslaskuja, jotka osoittavat ainoastaan päättymätöntä pakoa yhteen suuntaan.