Korjausilmoitus

Nyt kerrankin käytän kansankokousten ja työpaikkatapaamisten kieltä sanoakseni teille, että ”Generación Y” :n toisen vuosipäivänän kunniaksi yritän työstää merkittäviä uudistuksia blogiini. Nyt tämän työn alkuvaiheessa sattui tekninen tapaturma

Nyt kun en voi luvata tehokkuutta tai nopeutta huoltotöissä, minun on pakko ilmoittaa pakkolomautuksesta kommenttien kirjoittajille. Kukaan älköön joutuko paniikkiin, oli jotain, mikä ei toiminut, mutta mitään ei ole menetetty.

Tarkoituksenani on muodostaa keskustelufoorumi, jonka puitteissa ne, jotka eivät ole kiinnostuneita julkaisemistani kirjoituksista, voisivat osallistua. Yritän myös yhdistää tämän blogin sosiaalisiin verkkoihin, joista on tullut tuiki tarpeellisia viime kuukausina. Tätä tarkoitusta varten minulla on vain hidas ja sensuroitu nettiyhteys hotelleilta käsin ja yhteistyökumppanieni tuki ympäri maailmaa.

Nyt kun blogiin taas pääsee, komenttien osuus on väliaikaisesti kiinni, jotta tietokannat saadaan optimisoitua niin, ettei mitään mene hukkaan. Tällä hetkellä voitte jatkaa keskustelua sivuilla http://vocescubanas.com/generaciony/ tai   http://generaciony.posterous.com/.

Olen kiitollinen parannusehdotuksistanne, software-  ja keskustelupalstan käyttöä koskevista neuvoista ja erityisesti haluan pyytää teitä käyttämään tätä aikaa uusien ideoiden ja argumenttien muodostamiseen ja lopullisesti hylkäämään sanallisen väkivallan.

Valmiina Everestille

Nyt on jo kulunut jo neljä kuukautta siitä, että talossani ei ole hissiä. Kerroksia on neljätoista ylös- ja alas päin eikä mitään päivämäärää ole annettu tuon vekottimen saapumiselle. Asennus noudattaa kuubalaista aikataulua, joka muistuttaa niitä kilpikonnia, jotka tarvitsevat tunteja ja tunteja edetäkseen muutamia metrejä. Aina tulee esiin jotain, mikä viivästyttää uusien venäläisten hissien asentamista ja jalkani alkavat muistuttaa alppikiipeilijän jalkoja.

Jos joskus huomaatte, että blogin rytmitys vastaa niitä kahdeksaa askelmaa, jotka muodostavat portaitteni jokaisen osuuden, älkää olko huolissanne, tästäkin Generación Y tulee selviytymään voittajana.

Kuva: minä alppikiipeilijän aikanani

Kuuden askeleen päässä Sullivanista

TIME ja CNN listoilla vuoden 2009 25 parhaasta blogista on paljon elementtejä, jotka täyttävät minut ylpydellä. Generación Y on ainut espanjankielinen blogi listalla. Kyseessä on kieli, jonka jokut epäilevät olevan mahdottoman sopeutua teknologian ja modernin maailman rytmiin.

Minä olen näistä kahdestakymmenestäneljästä blogin pitäjästä se, jolla on vähiten tunteja käytössään nettiin pääsemiseksi- siitä ei ole epäilystäkään. Kaiken kukkuraksi olen siinä ihmeellisessä tilanteessa, että kirjoitan blogia, jota itse en voi nähdä, kiitos vallitsevan sensuurin suodattimien.

Andrew Sullivan, josta on tullut meille blogien pitäjille oikea guru, on listalla sijalla viisi blogillaan The Daily Dish. Hän ei varmaan osaa kuvitellakaan, että joka viikko joukko kuubalaisia tarkastelee hänen tekstiään Why I Blog ja pitävät hänen työtänsä kompassinaan. Jo kahden kuukauden päästä näistä yhteisistä kohtaamisista, tiedämme, vähintäänkin sen, että vapaan mielipiteen ilmaisun tie ei kulje taaksepäin ja että kontrollin muuri voidaan rikkoa kerralla murtalla se bitti bitiltä ja blogi blogilta.

Tiimalasi

Joka päivä törmään ihmisiin, jota ovat pettyneet ja vetäneet pois tukensa Kuuban prosessilta. On niitä, jotka palauttavat kommunistisen puolueen jäsenkorttinsa, muuttavat naimisissa olevien tyttäriensä luo Italiaan tai keskittyvät  ihanaan lastenlasten hoitoon ja jonottomaan leipää. He alkavat ilmiantamisen sijasta juonitella, vahtimisen sijasta korruptoitua ja vaihtavat jopa radion lempiohjelmansa Radio Rebeldestä Radio Martíin. Kaikki tämä kääntyminen- joka on hitaampaa yksissä ja päätä huimaavaa toisissa – ja jonka huomaan tapahtuvan ympärilläni, on kuin saaren auringon vaikutuksesta tuhannet olisivat alkaneet luoda nahkaansa uudelleen. Kuitenkin tämä metamorfoosi on vain yksisuuntaista.

En ole ikinä tavannut ketään – ja minähän tunnen paljon ihmisiä – joka olisi muuttunut epäilevästä uskolliseksi tai joka olisi alkanut uskoa puheisiin kritisoituaan niitä vuosien ajan. Matemattinen kylmä totuus on edessämme: tyytymättömien osuus kasvaa, mutta aploodeeravien joukko ei saa uusia kannattajia. Aivan kuin tiimalasissa, joka päivä sadat pienet pettyneet jyväset tipahtavat aivan vastakkaiseen paikkan, jossa ne ennen olivat. Ne tippuvat sen kasan päälle, jonka me skeptikot, syrjäytetyt ja välinpitämättömien iso kuoro muodostamme. Luottamauksen puolle ei enää ole paluuta, koska mikään käsi ei voi tiimalasia kääntää, muuttaa päällipuoleksi tämän hetken alapuolta. Kertomisen ja yhteenlaskemisen ajat menivät jo. Nyt helmitauluilla lasketaan vain vähennyslaskuja, jotka osoittavat ainoastaan päättymätöntä pakoa yhteen suuntaan.

Tule ja koe se

Innoittuneena kaikesta turistipropagandasta minulle tuli mieleeni idea, jolla saisimme turisteja houkutelluksi saarellemme. Nyt ei olisi kysymys ekologisesta matkasta luontoon tutustumiseksi tai historallisesta kierroksesta maamme toreilla ja monumenteilla.

Nyt kampanjamme slogan voisi olla oleskelu ”kuubalaisitain”, jolla jo etukäteen karkotettaisiin mahdolliset tulijat. Tule ja koe se olisi otsikkona säännöstelykirjalle, joka annettaisiin kaikille tähän seikkailuun osallistuville.

Majoitus ei muistuttaisi Varaderon tai Cayo Cocon loistohotellien sviittejä, vaan matkatoimistomme tarjoaisivat huonepahasia Centro Habanassa, yhteisöasumista Buena Vistassa ja hurrikaanien uhrien ylikansoitettua vastaanottokeskusta. Turistit, jotka ostivat tämän paketin eivät voisi käyttää vaihdettavaa valuuttaa ja kahden viikon oleskeluun heillä olisi kahden viikon keskipalkka: kolmesataa Kuuban pesoa. Näin he eivät pääsisi valuuttatakseihin eivätkä vuokra-autoihin tutustuakseen maahan; julkinen liikenne olisi ainoa vaihtoehto näille matkalaisille. Ravintolat olisivat tähän matkaan osallistuville kiellettyjä ja he saisivat joka päivä kahdeksankymmenen gramman leivänpalan. Ehkä heitä onni potkaisisi ja he saisivat jopa 250 grammaa kalaa ennen paluulennon lähtöä. Maakuntiin matkustamiseen he eivät saisi käyttää Viazulia, vaikkakin voisimme joustaa siinä, että sen sijaan, että he jonottaisivat kolmepäivää lippua, he saisvat sen päivän jonottamisen jölkeen. Heille olisi kiellettyä nousta laivaan tai vuokrata surffilauta, etteivät he vain päättäisi retkeään yhdeksänkymmenen mailin päässä meidän karibialaisesta ”paratiisistamme”.

Oleskelunsa lopuksi uskaliaat matkalaiset saisivat ”kuubalaisen todellisuuden tuntijoiden” diplomin, mutta heidän tulisi käydä Kuubassa vielä useammankin kerran, jotta heidät voitaisiin julistaa ”sopeutetuiksi” absurdiin arkipäiväämme.

He lähtisivät laihempina, surullisempina ja heidän pakkomielteenä olisi ostaa ruokaa oman maansa supermarketeista ja ennen kaikkea he olisivat allergisia turistimainoksille. Nuo kullatut propagandat, joissa Kuuba näytetään mulatteineen, rommeineen, musiikkeineen ja tansseineen eivät voisi enää kätkeä sitä luhistumista, frustraatiota ja voimattomuutta, jonka he ovat saanet omissa nahoissaan kokea ja elää.

Lady, I love you

Odottelen Keskuspuiston penkillä ystävättäriäni , jotka ovat jo puoli tuntia myöhässä. Tänään on ollut kova päivä ja en oikein ole juttutuulella. Eräs mies, joka ei ole vielä kaksikymppinenkään, istuutuu vierelleni. Hän puhuu hyvin huona englantia, mutta hän käyttää sitä kysyäkseen, mistä olen kotoisin ja jos ymmärrän espanjaa. Ensiksi haluaisin pyytää häntä lähtemään ja sanoa , etten ole turisteja kalastelevia jineteroja varten, mutta annan hänen edetä epäonnistuneessa viettelystrategiassaan. Hän ei tiedä, että olen perinyt vaalean ihoni kahdelta espanjalaiselta isovanhemmaltani, mutta että passini on yhtä sininen ja kansallinen kuin hänen omansakin. Jos en näyttisi hänen silmissään ulkomaalaiselta, hän ei ikinä olisi tullut puhumaan minulle. En ole hyvä saalis – sen näkee jo kaukaa – mutta hän miettiikin, että vaikka vaikuttaisinkin köyhältä ulkomaalaiselta, voisin ainakin auttaa hänet saamaan viisumin maasta muuttamiseen.

Hän äityy sanomaan minulle hiljaisuuteni vaikuttamana “Lady, I love you” . Tuon rakkauden tunnustuksen takia en enää pysty pidättämään nauruani. Sanon hänelle pahimmalla keskihavannalasisella slangillani ”Älä kuluta paukkujasi minuun, olen kuubatar”. Hän hyppää pysytyyn kuin ampiaisen pistämänä ja lähtee haukkuen minua.

Kuulen kuin hän huutaa: ”tuo laiheliini vaikuttaa ulkkikselta, mutta on täältä ja on vähemmän arvoinen kuin kansallinen valuutta”. Päiväni on äkkiä muuttunut ja alan nauraa yksin sillä penkillä, muutaman metrin päästä Martin marmoripatsaasta, joka koristaa puistoa.

Turhautuneen Casanovan kosto saapuu nopeasti. Pohjoismainen nainen shortseissaan kulkee hänen ohitseen ja hän toistaa naiselle saman kertosäkeen kuin minulle. Nainen hymyilee ja näyttää vaikuttuneelta miehen nuoruuden ja värillisten lettien edessä. Näen heidän poistuvan yhdessä miehen ladellessa rakkauden tunnustuksiaan kielellä, jolla on osaa noin tusinan verran sanoja.

Juhlia ja jauhelihaa

Juhlistettaessa puolen vuosisadan kulumista tuosta ensimmäisestä päivästä tammikuuta 1959 me kuubalaiset saimme ostaa säännöstelysysteemin kautta 250 grammaa jauhelihaa. Huumorintajumme, joka monesti on jo pelastanut meidät neuroosilta ei antanut tuon odottamattoman herkun mennä huomaamatta ohitse, vaan nimesi sen ”Chávezin lähettämäksi jauhelihaksi” viitaten selvään taloudelliseen apuun, joka tulee Venezuelasta.

Poliittisen prosessin, jolla on sosialistisen vallankumouksen luonne, tulisi tavoitella viisikymmentävuotis päivänään kunnianhimoisempia tavoitteita ja komeampia juhlia, mutta ei ole paljoa annettavaa. Vaikka se vaikuttaakin turhamaisuudelta, monille kuubalaisille tuo naudanlihan myynti oli näiden päivien merkittävin tapahtuma. Se liha tulee olemaan muistona näistä joulukuun harmaista päivistä ja laihasta tammikuusta, jolloin emme edes saanet lupauksia parannuksista tai uudistuksista.